maanantai 26. lokakuuta 2020
Elossa ollaan
Vaikka täällä on ollut hiljaista tuvassa on hulinaa. Koiria talosta löytyy tällä hetkellä viisi (5) - Esko ja lapsenlapsensa Ulla Pullava, Australiaan lähtöään odottava Rudi sekä Rudin tytär ja Ninan tyttärentyttärentytär Kikka Kolmonen ja Rudin sisko Silver - suomalaisittain Sylvi. Näistä Rudi on tosiaan lähdössä Australiaan ja Sylvi odottelee juoksua ja astutusta ennen kuin palaa takaisin kotiinsa. Ulla Pullava ja Eemeli koiranen on mun ihka omia ja Kikka sijoituksessa Kangasniemen Katilta ja Mikulta eli kasvattajiltaan. Mulla on siis vain kolme koiraa, meillä vaan asuu niitä tilapäisesti viisi. Vakkariasukkaille löytyy yläpalkista omat sivut.
lauantai 25. helmikuuta 2017
Erkkarissa
Menestys ei kummoista ollut oikein kellään. Porukan ainoat sijoittujat oli pikkupennuissa Voitto PEK4 KP ja Roosa PEK3, virallisissa luokissa taidettiin kaikki kerätä EH:t. Esillä oli myös Hupi Ninanpoika Kangasniemi jota arvostettiin ERIllä ja SAlla! Tietysti sitä aina toivoo menestystä, varsinkin noille lapsille kun isukilla ei enää Suomessa ole pahemmin saavutettavaa, mutta näyttelyt on mulle enemmän sosiaalinen tapahtuma. Rodusta kiinnostuneita ihmisiä kerääntyneenä yhteen ja koiria esillä.
Nyt kun Esko on valio eikä cacibien metsästystä tarvi harrastaa, mitä luultavimmin käydään vain sellaisissa näyttelyissä joissa on joko lapset esillä joita mennä katsomaan, tuomari jonka mielipide erityisesti kiinnostaa tai sitten titteli-näyttely jossa teoriassa voisi olla mahdollisuudet menestyä. Näillä ilmottautumishinnoilla ei valion kanssa paljon motivoi kiertää pieniä ryhmiksiä.
Näyttelyssä heilui useampi kuvaaja joten kaikista lapsista ja isukista on jopa uusia kuvia. Annina Eskola onnistui saamaan Eskosta erittäin onnistuneet poseeraukset, kiitos! Kaksi ensimmäistä kuvaa on siis Eskosta viisivuotiaana. Lapsista erikoisen värinen Savu (Diamondfox Mademoiselle Fumee) herätti kovasti keskustelua varsinkin näyttelyn jälkeen. Savu on rekisteröity merleksi ja geenistestillä varmistettu sitä myös olevan. Ulkoasultaan väri muistuttaa kuitenkin ehkä eniten ns. riistanväristä jota tavataan mm. suomenlapinkoirilla ja tunnetaan myös Maltese Bluena. Geneettisesti Savu nyt kuitenkin on merle vaikka ei ihan siltä näytäkään.
| D. Monsieur Rocher |
| D. Monsieur Rocher |
| D. Monsieur Cascade |
| D. Monsieur Charme |
| D. Monsieur Choyer |
| D. Mademoiselle Fumee |
| D. Mademoiselle Cherie |
| D. Mademoiselle Feerie |
| D. Mademoiselle Fumee |
| D. Mademoiselle Feerie |
| D. Mademoiselle Cherie |
| Judy's Magician Magic Zone |
| Judy's Magician River Queen |
| Judy's Magician River Queen |
| Allegory Romilda |
| Allegory Romilda |
| Allegory Romilda |
| Billabong |
sunnuntai 15. tammikuuta 2017
Pretty as pie
| Judy's Magician Magic Zone |
Tänään käytiin isukin ja tyttären kanssa näyttelyssä Lahdessa ilman merkittävää menestystä. Molemmille ERI ja SA luokkasijoituksella. Mukana oli myös kääpiöpinserivahvistus Nelli ja Jenni. Kerrankin otin myös kameran mukaan joten tässä satoa:
keskiviikko 11. tammikuuta 2017
2016 lyhyesti
![]() |
| BH JK1 Final Fantasy's Friend of Mine |
Omasta laumasta Kekellä ja Eskolla oli treenivuosi. Keke pääsi tekemään maastojakin ja molemmat tottistelivat. Keppuli teki BH:n ja starttasi niin tokossa kuin pk-jäljelläkin, Kekkulilla on nyt plakkarissa JK1! Vähän oli haaveissa lähteä seuraavalle kaudelle treenaamaan haun ja ek:n ykkösluokkiin, mutta joulun alla Keken fistelia uusi. Lääkitys on dopingia, katsotaan jos peppu tulee kuntoon jos uskaltaa pitää lääkityksestä taukoa niin että voisi startata. Esko teki BH:n. Rallytoko ja toko myös kiinnostaisi taas molempien kanssa, katsotaan mitä saadaan aikaan. Fistelia ei ainakaan nosta treenimotivaatiota. Eskon kanssa ollaan käyty säännöllisesti läpi vuoden aksaamassa ja 2017 tavoitteeksi otettiin startata virallisissa. Heti loppiaisena se tavoite täyttyi kahdella hylly-radalla.
![]() |
| mölliaksan voittajat |
| omat ja Piitu (JM Magic Zone) |
![]() |
| Diamondfox Mademoiselle Chérie 5kk kuva: Noora Ollila |
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Pätevät ainokaiset!
Ainokaiset ovat olleet pätevästi esillä tänä keväänä. Humppatukat Pörrö ja Timtam kävivät luonnetestissä ja Hupille napsahti eka serti Suomen näyttelystä! Huisia! Luonnetestattuja on nyt siis kaksi, molemmat hyväksyttyjä.
Hupilta pari arvostelua ja kuvakin kehistä:
| http://saimaanao.kuvat.fi/kuvat/ |
BOOMERANG, Lappeenranta 15.5.2016
-1 pieni
+1b ei lainkaan terävyyttä
-1 haluton
+2b kohtuullisen pieni
+1b hermostunein pyrkimyksin
+2 kohtuullisen vilkas
-2 pehmeä
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+99 pistettä ja laukauskokematon
+1b ei lainkaan terävyyttä
-1 haluton
+2b kohtuullisen pieni
+1b hermostunein pyrkimyksin
+2 kohtuullisen vilkas
-2 pehmeä
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+99 pistettä ja laukauskokematon
![]() |
| kuva: Terhi Pessi |
TIMTAM, Helsinki 17.5.2016
-1 pieni
+1b ei lainkaan terävyyttä
+1 pieni
+2b kohtuullisen pieni
+1b hermostunein pyrkimyksin
+1 erittäin vilkas
-2 pehmeä
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
-1 pieni
+1b ei lainkaan terävyyttä
+1 pieni
+2b kohtuullisen pieni
+1b hermostunein pyrkimyksin
+1 erittäin vilkas
-2 pehmeä
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+86p laukauskokematon
Hupilta pari arvostelua ja kuvakin kehistä:
![]() |
| kuva: Minna Merranmaa |
Harjavalta 8.5 Beata Petkevica
3 years old. Masculine boy. Correct bite. Good bones. Good lenght of head. Medium stop. Flat skull. The profile of nose is going down a bit. Correct body width. Medium neck. Good forechest. Correct spring of ribs. Medium back angulations. Correct tail lenght. Correct movement. Well presented.
ERI1 SA PU1 SERT VSP

Tuusula 14.5 Myrna Shiboleth
Good size dog. Good bone. Quite elegant still. Well shoped head with correct lines. Well set & carried ears. Could have stronger underjaw. Excellent neck. Well developed chest. Topline slightly soft. Good angulation. Moves with excellent reach & drive. Good coat & colour. Good temperament. ERI1 SA PU4 VASERT

sunnuntai 1. toukokuuta 2016
Pitäis ja pitäis...
Ahkerammin päivitellä kuulumisia kun kerran tällainen viestintäkanava on. En silti lupaa mitään.
Esko kävi tänään näyttelemässä tyttärensä Piitun ihmisen kanssa Tampereen KV:ssa. Mä olin vähän turhan nopee liikkeissäni kun huomasin nahkojen tuomarimuutoksen ja ilmotin itteni töihin. Sitten tajusin että rahojen palautus tuomarimuutoksen vuoksi on hankalaa ja kun oon töissä jää Dingon ainoa näyttelykäynti näkemättä. Toinen näistä oli paikattavissa ja Karoliina, joka asuu samalla kylällä meidän kanssa, otti Eskon följyyn ja mä toin Een sitten päivän päätteeks mukanani kotiin. Esko oli lopulta PU4 Nils Molinilla ja Piitu Eskontytär Judy's Magician sai ERIn.
Maaliskuussa käytiin Karoliinan ja Piitun kanssa ajelemassa Seinäjoella ryhmiksessä. Piitu oli ihka ekassa näyttelyssään ja sai EH:n. Esko sai plakkariin ekaa kertaa Suomessa ROPin! Lassielehdessä julkaistaan roppien kuvat, mutta eipä tullut otettua kuvaa eikä oikein tunnu fiksulta laittaa parin vuoden takaista edustuskuvaa enää lehteen. Molempien näyttelyiden arvostelut lisätty Een arvosteluihin.
Dingo sai näyttelystä pystykorvaisena sen mitä tuli hakemaankin eli H:n ja Taija on tähän oikein tyytyväinen! Toista kertaa ei Dingoa kehässä nähdä. Eikä tarttekaan, Dingolla on muuta hommaa. Taija ja Dingo korkkasivat maaliskuussa TOKO-kehät ykköstuloksella! Ja kesän myötä nää voi vielä debytoida ainakin paimennuksessa! Harrastusrintamalla kunnostautui myös Katin Hupi joka viimeisteli RTK2-koularin! Pätevät pojat! Hupi kävi myös Katin kanssa näyttelemässä Liettuassa (vai oliko se Latviassa, mä en ikinä muista) parin sertilöisen verran. Vuoden päästä sitten se viimeinen.
Talvi käytiin Een ja Keppulin kanssa sunnuntaisin treenaamassa hallilla tottista. Edistyttiinkin jonkin verran, molemmat koirat tekivät metrisellä hyppynoudon. Sitten onnistuin saamaan Eskon puoli huolimattomasti esteelle niin että se teki kuperkeikan pressuesteen ja kapulan kanssa eikä enää oikein rohkeus riitä. Kohotellaan hyppyitsetuntoa ja opetellaan tekniikkaa niin eiköhän se tästä. Gee hyppää ja noutaa edelleen. Eskon kanssa ollaan tammikuusta saakka käyty agilityssa Tähtitekniikalla (www.tahtitekniikka.com - suosittelen), huisin kivaa! Taijan tekemien hyvien pohjien ansiosta me ehkä päästää kisaamaan tänä vuonna! Niin ja molempien kanssa ollaan nyt myös BH-kurssilla. Tavoitteena on molemmilla BH 10.6., mutta jos ei tunnu valmiilta niin en mee. Koitetaan myös päästä tokossa koekuntoon kesällä.
Ja mitäs Ninalle. Ninalta vietiin suunnitellusti kohtu joulukuun alussa ja yllättäen vajaa kaksi viikkoa myöhemmin pernan kiertymän vuoksi perna. Vein eläinlääkäriin koiran epäilyksenä luutukos suolessa kun se yritti ulostaa ja sai ulos vain veristä kuraa. Kaikkien hämmästykseksi kyseessä kuitenkin oli kiertynyt perna joka jätti vaihtoehdoiksi leikkauksen tai lopetuksen. Nina toipui leikkauksesta hyvin eikä pernattomuus haittaa elämää sen enempää kuin kohduttomuuskaan.

torstai 3. syyskuuta 2015
Ee CIB ja Ninalle hyväksytty luonnetesti
Itä-Suomen turneella kävi mäihä heti ekassa näyttelyssä. Esko sai viimeisen tarvittavan CACIBin Joensuun KV:sta brittituomarilta. Nina kävi pyörähtämässä luonnetestissä sunnuntaina - siitä oma postauksensa.
![]() |
| Ee ja matkatoveri Hermusti Joensuussa |
Viimeiseen CACIBiin sisältyi hieman dramatiikkaa kun valioluokassa Ee kuitenkin jäi toiseksi, mutta PU-luokassa tuomari nosti sen valioluokan voittajan ohi. PU-luokan alkaessa alkoi myös ukkosmyrsky - täydeltä laidalta eli vettä, salamoita, pauketta ja välkettä. Eskolla ei tuolla ole ollut merkitystä aiemminkaan eikä tälläkään kertaa, mutta joko myrskyn vuoksi tai jostain muusta syystä valioluokan voittaja tärisi ja läähätti eikä tuomari tästä syystä halunnut sitä sijoittaa Eskon edelle. Hän sen ihan ääneen kehässä kertoi että ei tiedä mikä luokan voittajalle tuli mutta hän ei halua sitä tuon takia sijoittaa Eskon edelle. Harmi juttu tuolle luokkavoittajalle, sen tilille kun olisi varmaankin napsahtanut eka CACIB ja kyse ei ole enää ihan niin nuoresta koirasta. Toisen epäonni oli tällä kertaa meidän onni ja Esko on nyt vahvistusta vaille inttivalio.
![]() |
| Een bravuuri |
Meillä oli myös matkassa mukana Katrin "house guest" Hermione eli brittilady Seanua Serendipity. Jiin mielestä oltais voitu vaihtaa Katrilla hoidossa ollut Keke Hermustiin... Hemppa kun on vähän erilaisella aktiviisuustasolla varustettu kuin Gee. Kiltti, helppo ja mukautuvainen koira. Hemppa sai myös tuosta ekasta Joensuun näyttelystä sertin! Yhtä vaille oli siinä kohtaa ja muutaman viikon päästä Kouvolasta napsahti vielä se viimeinen! Nopealla aikataululla Katri sattui vielä saamaan Hempukan luonnetestiin ja Hemun Suomen loman kruunasi FI MVA. Samalla se toki sai Norjan valionarvon kun oli kesällä saanut sieltäkin sertin.
Kesällä käytiin omalla porukalla pieni päiväretki Helvetinkolulle. Eskolla ja Kekellä oli hieman ongelmia suolla... Tyypit kulki aiemmat pitkospuut puiden vierellä ja suolla sitten upposivatkin mahaansa myöden, jonka jälkeen eivät halunneet kulkea kuin pitkospuilla mun perässä murjottaen. Sitten tulikin kohta jossa vesi nousi pitkospuille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)