Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttelyt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pretty as pie


Judy's Magician Magic Zone
Eskon lapset ne vaan kaunistuu! Ulkomuodollisesti näistä hämmästyttävän monet miellyttää mua suuresti ja se on melkosen ihanaa. Harvaa valitettavasti pääsee pahemmin tapaileen niin luonne puoleen ei oikein oo sanottavaa kuin että melko tyytyväisiä tuntuvat olevan koditkin. Piitu eli tuo kuvan Judy's Magician Magic Zone asuu tässä samalla kylällä niin päästään tapaileen ja on kyllä niin kiva koira että voisin ottaa meille asuun!

Tänään käytiin isukin ja tyttären kanssa näyttelyssä Lahdessa ilman merkittävää menestystä. Molemmille ERI ja SA luokkasijoituksella. Mukana oli myös kääpiöpinserivahvistus Nelli ja Jenni. Kerrankin otin myös kameran mukaan joten tässä satoa:







keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Pätevät ainokaiset!

Ainokaiset ovat olleet pätevästi esillä tänä keväänä. Humppatukat Pörrö ja Timtam kävivät luonnetestissä ja Hupille napsahti eka serti Suomen näyttelystä! Huisia! Luonnetestattuja on nyt siis kaksi, molemmat hyväksyttyjä.


http://saimaanao.kuvat.fi/kuvat/
BOOMERANG, Lappeenranta 15.5.2016 
-1 pieni
+1b ei lainkaan terävyyttä
-1 haluton
+2b kohtuullisen pieni
+1b hermostunein pyrkimyksin
+2 kohtuullisen vilkas
-2 pehmeä
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+99 pistettä ja laukauskokematon


kuva: Terhi Pessi
TIMTAM, Helsinki 17.5.2016
-1 pieni
+1b ei lainkaan terävyyttä
+1 pieni
+2b kohtuullisen pieni
+1b hermostunein pyrkimyksin
+1 erittäin vilkas
-2 pehmeä
+3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+86p laukauskokematon

Hupilta pari arvostelua ja kuvakin kehistä:
kuva: Minna Merranmaa
Harjavalta 8.5 Beata Petkevica
3 years old. Masculine boy. Correct bite. Good bones. Good lenght of head. Medium stop. Flat skull. The profile of nose is going down a bit. Correct body width. Medium neck. Good forechest. Correct spring of ribs. Medium back angulations. Correct tail lenght. Correct movement. Well presented.
ERI1 SA PU1 SERT VSP

Tuusula 14.5 Myrna Shiboleth
Good size dog. Good bone. Quite elegant still. Well shoped head with correct lines. Well set & carried ears. Could have stronger underjaw. Excellent neck. Well developed chest. Topline slightly soft. Good angulation. Moves with excellent reach & drive. Good coat & colour. Good temperament. ERI1 SA PU4 VASERT



PSSST! Pentuja odotettavissa, isänä HUPI! http://pupsit.haukotus.net/show_litter.php?litterid=679

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Pitäis ja pitäis...

Ahkerammin päivitellä kuulumisia kun kerran tällainen viestintäkanava on. En silti lupaa mitään.

Esko kävi tänään näyttelemässä tyttärensä Piitun ihmisen kanssa Tampereen KV:ssa. Mä olin vähän turhan nopee liikkeissäni kun huomasin nahkojen tuomarimuutoksen ja ilmotin itteni töihin. Sitten tajusin että rahojen palautus tuomarimuutoksen vuoksi on hankalaa ja kun oon töissä jää Dingon ainoa näyttelykäynti näkemättä. Toinen näistä oli paikattavissa ja Karoliina, joka asuu samalla kylällä meidän kanssa, otti Eskon följyyn ja mä toin Een sitten päivän päätteeks mukanani kotiin. Esko oli lopulta PU4 Nils Molinilla ja Piitu Eskontytär Judy's Magician sai ERIn.

Maaliskuussa käytiin Karoliinan ja Piitun kanssa ajelemassa Seinäjoella ryhmiksessä. Piitu oli ihka ekassa näyttelyssään ja sai EH:n. Esko sai plakkariin ekaa kertaa Suomessa ROPin! Lassielehdessä julkaistaan roppien kuvat, mutta eipä tullut otettua kuvaa eikä oikein tunnu fiksulta laittaa parin vuoden takaista edustuskuvaa enää lehteen. Molempien näyttelyiden arvostelut lisätty Een arvosteluihin.

Dingo sai näyttelystä pystykorvaisena sen mitä tuli hakemaankin eli H:n ja Taija on tähän oikein tyytyväinen! Toista kertaa ei Dingoa kehässä nähdä. Eikä tarttekaan, Dingolla on muuta hommaa. Taija ja Dingo korkkasivat maaliskuussa TOKO-kehät ykköstuloksella! Ja kesän myötä nää voi vielä debytoida ainakin paimennuksessa! Harrastusrintamalla kunnostautui myös Katin Hupi joka viimeisteli RTK2-koularin! Pätevät pojat! Hupi kävi myös Katin kanssa näyttelemässä Liettuassa (vai oliko se Latviassa, mä en ikinä muista) parin sertilöisen verran. Vuoden päästä sitten se viimeinen.

Talvi käytiin Een ja Keppulin kanssa sunnuntaisin treenaamassa hallilla tottista. Edistyttiinkin jonkin verran, molemmat koirat tekivät metrisellä hyppynoudon. Sitten onnistuin saamaan Eskon puoli huolimattomasti esteelle niin että se teki kuperkeikan pressuesteen ja kapulan kanssa eikä enää oikein rohkeus riitä. Kohotellaan hyppyitsetuntoa ja opetellaan tekniikkaa niin eiköhän se tästä. Gee hyppää ja noutaa edelleen. Eskon kanssa ollaan tammikuusta saakka käyty agilityssa Tähtitekniikalla (www.tahtitekniikka.com - suosittelen), huisin kivaa! Taijan tekemien hyvien pohjien ansiosta me ehkä päästää kisaamaan tänä vuonna! Niin ja molempien kanssa ollaan nyt myös BH-kurssilla. Tavoitteena on molemmilla BH 10.6., mutta jos ei tunnu valmiilta niin en mee. Koitetaan myös päästä tokossa koekuntoon kesällä.

Ja mitäs Ninalle. Ninalta vietiin suunnitellusti kohtu joulukuun alussa ja yllättäen vajaa kaksi viikkoa myöhemmin pernan kiertymän vuoksi perna. Vein eläinlääkäriin koiran epäilyksenä luutukos suolessa kun se yritti ulostaa ja sai ulos vain veristä kuraa. Kaikkien hämmästykseksi kyseessä kuitenkin oli kiertynyt perna joka jätti vaihtoehdoiksi leikkauksen tai lopetuksen. Nina toipui leikkauksesta hyvin eikä pernattomuus haittaa elämää sen enempää kuin kohduttomuuskaan.

torstai 3. syyskuuta 2015

Ee CIB ja Ninalle hyväksytty luonnetesti

Itä-Suomen turneella kävi mäihä heti ekassa näyttelyssä. Esko sai viimeisen tarvittavan CACIBin Joensuun KV:sta brittituomarilta. Nina kävi pyörähtämässä luonnetestissä sunnuntaina - siitä oma postauksensa.

Ee ja matkatoveri Hermusti Joensuussa
Viimeiseen CACIBiin sisältyi hieman dramatiikkaa kun valioluokassa Ee kuitenkin jäi toiseksi, mutta PU-luokassa tuomari nosti sen valioluokan voittajan ohi. PU-luokan alkaessa alkoi myös ukkosmyrsky - täydeltä laidalta eli vettä, salamoita, pauketta ja välkettä. Eskolla ei tuolla ole ollut merkitystä aiemminkaan eikä tälläkään kertaa, mutta joko myrskyn vuoksi tai jostain muusta syystä valioluokan voittaja tärisi ja läähätti eikä tuomari tästä syystä halunnut sitä sijoittaa Eskon edelle. Hän sen ihan ääneen kehässä kertoi että ei tiedä mikä luokan voittajalle tuli mutta hän ei halua sitä tuon takia sijoittaa Eskon edelle. Harmi juttu tuolle luokkavoittajalle, sen tilille kun olisi varmaankin napsahtanut eka CACIB ja kyse ei ole enää ihan niin nuoresta koirasta. Toisen epäonni oli tällä kertaa meidän onni ja Esko on nyt vahvistusta vaille inttivalio.

Een bravuuri

Meillä oli myös matkassa mukana Katrin "house guest" Hermione eli brittilady Seanua Serendipity. Jiin mielestä oltais voitu vaihtaa Katrilla hoidossa ollut Keke Hermustiin... Hemppa kun on vähän erilaisella aktiviisuustasolla varustettu kuin Gee. Kiltti, helppo ja mukautuvainen koira. Hemppa sai myös tuosta ekasta Joensuun näyttelystä sertin! Yhtä vaille oli siinä kohtaa ja muutaman viikon päästä Kouvolasta napsahti vielä se viimeinen! Nopealla aikataululla Katri sattui vielä saamaan Hempukan luonnetestiin ja Hemun Suomen loman kruunasi FI MVA. Samalla se toki sai Norjan valionarvon kun oli kesällä saanut sieltäkin sertin.









Kesällä käytiin omalla porukalla pieni päiväretki Helvetinkolulle. Eskolla ja Kekellä oli hieman ongelmia suolla... Tyypit kulki aiemmat pitkospuut puiden vierellä ja suolla sitten upposivatkin mahaansa myöden, jonka jälkeen eivät halunneet kulkea kuin pitkospuilla mun perässä murjottaen. Sitten tulikin kohta jossa vesi nousi pitkospuille.








tiistai 8. heinäkuuta 2014

Eeeeeeeestissä

Vuoden toinen ulkomaan keikka oli menneenä viikonloppuna. Tuliaisina Eskolla on yksi Viron serti ja Cacib. Sertillä siitä saa anottua Eestin valion kun vaan joskus tuo Suomen valionarvo vahvistettaisiin... Luonnetestipapereiden tiedä lähteneen viikonlopun jälkeen eteenpäin, mutta nyt ne on kuukauden päivät maanneet jossain päätymättä Koiranettiin. Odottavan aika käy pitkäksi. Cacibeja tarvittaisiin vielä kaksi vaikka sitten Suomesta niin voisi anoa inttivalion. Reissu meni mukavasti kera Millan, Myrtin ja Jarviksen. Ehkäpä joskus uusiksi jonnekin muualle.


Ninan lapsista Mino oli meillä vajaan kolme viikkoa hoidossa. Oli mielenkiintoista seurata Minoa porukassa. Se osoittautui melkoisen vilkkaaksi tässä sakissa ja valikoivaksi kuuloltaan. Lauma toimi aikalailla kivuttomasti tällä kokoonpanolla, pieniä erimielisyyksiä lukuunottamatta toki. Postauksen kuvissa esiintyvät Mino ja Dingo. Vietettiin yksi perjantai-ilta Taijan lauman kanssa soramonttuilemassa, ensin pientä viestitreeniä ja sitten lauma rilluttelemaan. Tätä ennen kuitenkin päästettiin nuo veljekset kuin ilvekset ihan kahdestaan rundille ja voi pojat niillä oli hauskaa keskenään!



Ensimmäinen porukasta on myös nyt ehtinyt kuville. Oululainen Hiisi oli koheltanut ja loukannut jalkansa sillä seurauksella että Tuuli halusi pojan kuvauttaa. Samaan settiin otettiin sitten viralliset lonkat ja kyynärpäät sekä epävirallisesti ranka. Kuvat näyttivät kuvanneen eläinlääkärin mielestä hyvinkin priimalta eikä viralliset lausunnot tuottaneet yllätystä. Kennelliitto oli kyllä ihan sairaan nopea. Lausunto näkyi Koiranetissä kuvauksesta seuraavana aamuna! Kiitos Tuulille aktiivisuudesta ja Hiisille voimia rentoutumiseen, vilkkaan ja aktiivisen koiran pitäminen levossa ei ole helppoa...


Seuraavaksi ohjelmassa on MV-näyttely ja sen oheistoiminnot. Collieyhdistys isännöi Maailmanvoittaja-näyttelyn aikaan kansainvälistä colliekonferenssia, joka sisältää mm. luentoja, luonnetestin, open show:n, toko-kokeen ja pk-näytöksen. Koko lauma, myös alaleuaton värivirheellinen Keksu, on ilmoitettu Open Shown ja viralliseen näyttelyyn vain Esko. Luonnetestiä todennäköisesti koitan päästä katsomaan.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Touhukas viikonloppu!

Viikonloppuna "meidän poppoo" harrasteli parillakin rintamalla tuloksia. Aloitetaan lapsista ja lauantaista. Ninan pentusista Hupi kävi pyörähtämässä Raisiossa lassieiden pääerikoisnäyttelyssä ekaa kertaa virallisessa näyttelyssä saaden hienon hienon tuloksen ERI4!


"Well-made tri. Pleasing Head. Good foreface. Nice ear carriage. Good neck and shoulders. Nice outline, but just fails behind the shoulders. Good bone and feet. Moved quite well. 
JUN ERI 4, Carole Smedley GB"

(c) Elina Riipi

(c) Elina Riipi

Sunnuntaina oli sitten vuorossa ensin Dingo. Taija vei Dingon ensimmäistä kertaa tutustumaan lampaisiin SCY:n paimennuspäivään ja samalla Dingo osallistui SCY:n epäviralliseen paimennustaipumuskokeeseen. Ekakertalainen Dingo häikäisi ja läpäisi taipparin kirkkaasti! 

1) Kiinnostus lampaisiin 5/5
2) Taipumus hallita lampaita 4/5
3) Henkinen kestävyys 4/5
4) Yhteistyökyky/ohjattavuus 5/5

yht. 4,36
Kokonaisvaikutelma: Erittäin lupaava paimenkoiran alku.

Taijan blogissa on tarkemmin testistä.


Collieyhdistyksellä on tilasto suoritetuista paimennustaippareista: PaimennustilastoSiellä se komeilee myös Timtam-siskon hyväksytty taipparitulos! Paimennus on lajina mulle outo, kertaalleen oon vanhoja koiria lampailla käyttänyt. Näiden kahden tuloksen jälkeen mun varmaankin täytyy viedä myös Nina ja Esko käymään lampailla...

Josta päästäänkin Eskoon. Ee kävi tänään luonnetestissä Kangasalla ja käyttäytyi hyvin eskomaisesti. Testi saatiin hyväksytysti läpi, loppupisteillä ei juhlita, mutta osa-alueet kuvaavat koiran käytöstä testissä. Näin ollen Esko on nyt Suomen muotovalio ja samalla voidaan anoa tammikuussa saadun Ruotsin sertin turvin myös Ruotsin valion arvo. Eskon luonnetestistä on myös oma postaus.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Esko on iskä!

Eskon ensimmäiset pennut syntyi perjantaina! Saldona on yksi soopelityttö, viisi trikkityttöä ja yksi soopelipoika!



Kuva on ryöstettu pentujen blogista josta voi käydä katsomassa ekat yksittäiskuvat ja päivittämässä kuulumisia: Pikku-Ruuut

Viikonloppuna on edessä Itä-Suomen valloitus. Perjantaina matkaan, lauantaina metsämuseoilua Lustolla ja sunnuntaina näytelmöintiä Imatralla. Koko lauma pääsee mukaan ja molemmat, Esko ja Nina, on ilmoitettu näyttelyyn. Tuomari on Myrna Shiboleth Israelista, menestystä ei mennä hakemaan, mutta mielenkiinnolla odotetaan arvosteluita. Myrna Shiboleth on sellainen tuomari, joka on käynyt arvostelemassa Australiassa ja teki erkkarissa vuonna 2007 (?) Janen koirasta ropin! On mukavampi laitella näyttelykuulumisia Janelle kun tuomarin nimi sanoo hänellekin jotain. Toinen mielenkiinnon kohde on toki Eskon pentusuunnitelmat Myrnan kasvattaman nartun kanssa. Pennut syntyvät Norjaan eikä niillä ole mitään tekemistä Myrnan kanssa. Meillä ei siis ole mitään ristiriitaa osallistua.

Sunnuntaina kun palataan Itä-Suomesta tuleekin sitten Hiski-poikanen  hoitoon. Hiski kävi treffaamassa synnyinkodin joukkoja pari viikkoa sitten. Eskon ja Keken kanssa leikit sopi hyvin yksiin, maman mielestä poika oli ihan jees kun se pysyi poissa kosketusetäisyydeltä.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Uusi vuosi uudet kujeet?

No ei. Samaan malliin jatketaan. Näyttelyitä jonkin verran, vähän treenailua ja sitä tavallista elämää. Vuosi aloitettiin Göteborgin tupla inttinäyttelyillä 5.-6.1. Ekasta näyttelystä Ninalle PN2 VASERT VACA! Eskolle vain EH, tuomarin mielestä muuten oikein kiva mutta pitäisi olla urosmaisempi. Tokassa näyttelyssä Esko räjäytti potin ollen ROP! Samalla taskuun nasahti eka CACIB, serti Ruotsista mikä riittää aikanaan Ruotsin valioitumiseen ja kirsikkana kakun päälle se mistä salaa haaveiltiin eli menolippu Cruftsiin 2015! Haaveena on viedä joskus, aikaisintaan tuolloin 2015, Esko Cruftsiin näytille. Ihan sen takia että Janen koiria ei siellä ole ollut sitten 70-luvun. Ninalle vuorostaan EH tokasta näyttelystä. Arvostelut on lisätty sivuille.

Jostain syystä mulla on viirannut vähän päässä ja oon ilmottanut koira tammikuussa kolmena peräkkäisenä viikonloppuna näytteyyn... Ensin Göteborg, sitten Lahti ja nyt tulevana viikonloppuna Turku. Turun reissu tosin yhdistetään Susannan luona kyläilyyn Paraisilla. Lahdessa nahkat tuomaroi ekaa kertaa virallisessa näyttelyssä Hilkka Salohalla joka ei turhaan jakanut niin eriä kuin sa:takaan. Meille ei herunut kumpaakaan, Eskolle EH ja Ninalle H. Nääkin arvostelut on lisätty. Päivän yllättäjä oli Ninan lapsista Hupi, joka osallistui pentuluokkaan voittaen pojat (ilmoitettuna oli 5 urospentua) ja päätyi lopulta VSP-pennuksi! Loisto Hupi! Tässä videopätkä Hupin näytelmädepyytistä:



Jennin kanssa räpsäistiin Eskosta hätsyn pikaa tuolla pakkasessa uusia posekuvia kun viimeisimmät edustavammat kuvat on aikas vanhoja. Suosikkini lisäsin jo Eskon omalle sivulle ja tässä neljän parhaimmisto:





tiistai 6. elokuuta 2013

Nina näyttelemässä osa 2

Sunnuntaina oli Ninan toinen näyttely Suomessa. Hieman oon ollut ahne sen näyttelyyn ilmoittamisen kanssa, myönnetään, eikä tälläkään kertaa EH:ta parempaa saalista saatu. Mutta lämmitti se mieltä kun tuomari avonartut sijoitettuaan kehui Ninaa kovasti, erinomaiset raamit ja liikkuu aivan upeasti, mutta ei vaan ole vielä hänelle riittävässä näyttelykunnossa pentujen jälkeen ja että ehdottomasti Nina kannattaa tuoda uudelleen kun se on kuronut vatsalinjansa kokoon. Kahtotaan, Paula Rekiranta ei vaan kovin usein nahkoja arvostele.

Arvostelu löytyy täältä.

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Näyttelemässä

Nina pääsi tänään ekaa kertaa näyttelemään. Ihan se ei näyttelykunnossa vielä oikeasti ole, karvaton kun mikä... Vein kuitenkin kun olin ilmottanut ja ihan mukavasti meni. Näyttely oli Hyvinkäällä ja ilmotettuna oli myös Esko. Aamullakin vielä mietin että lähdenkö vai en kun Nina on niin karvaton ja kun ei olisi ihan hirmuisesti kiinnostanut ajella yksistään... Kannatti lähteä kun Esko sai tällä reissulla kolmannen sertinsä ja oli VSP! Nina oli hieman hämillään näyttelytouhusta, mutta toimi ja sai EH:n sijoittuen neljänneksi luokassaan.

Eskon arvostelu on täällä ja Ninan täällä. Nina on seuraavaksi ilmoitettu Nokialle 4.8. Eskoa en oo ilmoittanut mihinkään, ei sillä oo oikein tarvetta ennen kun ikää on riittävästi. Messari on molempien kanssa harkinnassa, mutta se tarkoittais seuraavasta kolmesta tilistä 110e/tili ilmoittautumisiin ja tolle 300e olis muutakin fiksumpaa käyttöä.  Katotaan. Eskon seuraavat aktiviteetit on heinäkuun lopussa läpivalaisun merkeissä.

Kehänlaidalla räpsyi kamera, toiveissa on siis jopa saada kuvia joskus!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Rekisteröity

Pennut on tänään rekisteröity. Nopeata toimintaa kun keskiviikkona silmätarkastuksen jälkeen pääsin vasta laittamaan projektin eteenpäin Kennelliitolle. Tyyristä oli kun pennut rekisteröitiin Ninan puuttuvan aikuissilmätarkastuksen takia poikkeussäännön kautta ja rekisteröintimaksu oli ylempi maksuluokka (jossa oltiin ulkomaisen uroksen ja mun puuttuvan kennelnimen takia) kaksinkertaisena. Ei tällä projektilla todellakaan tiliä saa aikaiseksi.

Täältä löytyy meidän joukkue: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmPentueet.aspx?R=296&Lang=fi

Eilen lähti ensimmäiset pennelit. Hupi (Billabong) Nurmijärvelle, Mino (vihreä/Mauri) Pirkkalaan ja Tyyris-Tyllerö Vantaalle. Tyypit oli olleet reippaita matkaajia ja vetäneet sikeitä koko matkan, myös Tyllis ja Hupi joiden matka oli parin tuntia! Ei edelleenkään pahoinvointia tai muuta hässäkkää.

Kodittomina ovat Boomerang (valkoinen), Ripcurl (keltsi), Kalgoorlie (sarvis) ja Waggawagga (punainen).


Nina-maman keräämät 34p Australian muotovalion arvoon

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Eskon näytelmäviikonloppu 25.-26.5.

Lauantaina Harjavallassa saldoksi tuli ERI2-; Anca Giura, Romania. Esko oli tälle tuomarille liian huonon värinen, jos olisi ollut jossain muussa luokassa kuin junnuissa ei olisi saanut eriä. Totta, ei se hyvä musta ole.

Sunnuntaina odotettu esiintyminen rotuspesialistille, saldo ERI1 PU2 SERT! Tuomarina Mike Vincent (Sylbeqc), pitkän linjan nahkaharrastaja ja -kasvattaja. Yli odotusten meni tän päivän keikka ja ennen kaikkea on pakko hehkuttaa miten super hienosti Esko esiintyi! Ihan pro!

Molemmat arvostelut löytyy täältä.




PS. Vihdoin sain myös julkaistua Keppun LT-tuloksen.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ooooo! Esko sai sertin!

Esko kävi tänään näyttelemässä Vaasassa ja sai ensimmäisen sertinsä! Voi riemua! Tuomarina oli ruotsalainen Susanne Nilsson, jolla on pari nahkaa myös kotona. Selkeästi hän arvosti keskikoisia, kompakteja, hyvin liikkuvia koiria ja sekös meille passasi. Eskon arvostelu löytyy täältä: Eskon arvostelut


VSP/BOS Talcott Timmy Tiptoes, tuomari/judge Susanne Nilsson, ROP/BOB Timonan Walzing Wanessa