perjantai 27. joulukuuta 2013

huonojen uutisten joulukuu

Dingo kävi välikuvissa fyssarin suosituksesta, jotain epämääräistä takaosassa. Tänään sitten oli se päivä että epämääräiselle saatiin diagnoosi - vinolantio. Klassinen vinolantio. Epämuotoinen ylimääräinen lannenikama. Lonkat, kyynärät, ranteet ja ranka muilta osin täysin siistit. Kuvannut ja diagnoosin antanut eläinlääkäri on Pirjo Haapasalo (Hakametsän eläinlääkäripalvelu, Tampere). Vinolantio rasittaa kroppaa ja voi ajan myötä kehittää esim. spondyloosia. Harrrrrmittaa niin paljon Taijan puolesta. Dingolla on ollut ihan tuskasen paljon kaikkea...




 


Huonoja uutisia tuli myös Hupilta ennen joulua. Tai oikeammin Katilta... Hupi ahnekakkiainen söi rotanmyrkkyä. Iloisesti oli tullut Katille esittelemään rottapalat suussa aarteitaan. Säikähdyksellä kuitenkin kaikella todennäköisyydellä selvittiin, troppeina K-vitamiinia ja lääkehiiltä. Hupi on törkeän ahne ja sama vika on useammallakin sisaruksista. Kaikki uppoaa edelleen. Ahneuttahan harrastuskoirille usein toivotaan, mutta rajansa ehkä kaikella. Kotona Nina on kunnostautunut myös ruokavarkaana, jotain mainitakseni esimerkiksi uunituore banaanikakku, paketillinen joulupipareita ja koirien iltaruokaa varten tiskipöydällä olevaan kuppiin laskettu uunilohen nahka. Kuppi oli samoilla sijoillaan koskemattoman näköisenä kun huomasin nahkan kadonneen. Timtam ehkä kuitenkin tällä erää vetää pohjat. Timtam oli varastanut joulupöydästä 500g savulohta... Ja hetkeä myöhemmin silmän välttäessä 300g kalkkunaa päälle. Olen pahoillani.

Kotona koirille ei ihan hirmuisesti kuulu mitään. Esko ja Nina kävivät pyörähtämässä Voittaja-näyttelyssä kehässä Erittäin Hyvän arvoisina. Tuomarin mielestä Eskolta puuttuu hammas. Vaikea sanoa, lukumäärä on oikea, mutta alhaalla P2 ja P3 väli on symmetrisesti molemmin puolin pitkä ja tätä rakoa tuomari osoitti kun näytti mistä puuttuu tärkeä hammas. Arvostelut on lisätty molemmille. Kekeltä poistettiin kohtu kuun puoli välissä ja pari päivää leikkauksen jälkeen jouduttiin aamuyön tunteina käymään päivystyksessä hakemassa tujummat kipulääkkeet kun Rimadyl ei enää auttanut. Tramalin voimin mentiin muutama päivä ja päästiin kipuilusta. Haavaa suihkuteltaessa huomattiin toinenkin ongelma, jota enemmänkin epäilen kipuilun syyksi kuin kohdun poistoa, Kekellä on ilmeisesti anaalirauhanen ollut tulehtunut ja sittemmin puhjennut. Sillä on toisella puolella peräaukkoa isohko reikä hyvinkin anaalirauhasen kohdalla. Jotta vähän koettelee täälläkin...

Hyviä uutisiakin saatiin hetki sitten kun Hupi valittiin hajukoirakoulutukseen! Kati ja Hupi kävivät pääsykokeiden jälkeen kotimatkalla moikkaamassa mua töissä, mutta valintoja ei tehty samassa tilaisuudessa vaan tieto tuli vasta myöhemmin. Hupista tulee siis oikea työkoira! Hurjan hienoa! 



Ensimmäisessä tonttukuvassa on Milo ja kahdessa jälkimmäisessä Hiski. Agiliitäjä on Dingo.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Kuvapäivitys

Muksut on kasvaneet näistäkin kuvista jo melkoisesti mutta kai se on parempi myöhään kun ei milloinkaan saada vihdoin nämäkin esille. Tässä muutama pentusista lokakuussa 5kk iässä.

Billabong "Hupi"

Boomerang "Pörrö"

Ripcurl "Hiski"

TimTam

Waggawagga "Dingo"

  
Pörrö & Dingo

Pentujen kuulumisista mainittakoon että Hupi opiskelee haaveissa työkoiran ura luteiden ilmaisemisen parissa ja Dingon kutinoiden aiheuttajaksi näyttäisi vahvistuvan ruoka-aineallergia sekä panosteiitti, jotka saivat sen pahimmillaan kirputtamaan lähes kaljuja länttejä takaosaan. Dingon murheiden repertuaariin kuuluu myös yksi kappale anaalirauhastulehdusta mikä sekin oireili takaosan kirputtamisella. Oulun poika, Hiisi, on sairastanut pariin otteeseen melko rajun vatsataudin, mutta voi muuten hyvin. Ruokahalu on kuulemma aika mahdoton... Hyvä ruokahalu tuntuu kyllä olevan melko yhteinen piirre tällä porukalla. Hupi on kunnostautunut syömällä mm. saippuaa. Timtam-tytteli kävi paimentamassa muutamaan otteeseen ennen pakkasia ja osoitti selkeitä taipumuksia, keväällä harjoitusten on tarkoitus jatkua. ´Pirkkalan poika Mino on lähetellyt myös ahkerasti kuulumisia. Mino oli pentueen pienin kirppu joka tunnettiin Maurina, mutta toista on nyt. Mino ei viime näkemältä hävinnyt mitoissa Dingolle ja Reinolle pisaraakaan! Luonteellisesti porukka on kotijoukkojen mukaan reippaita ja avoimia, tosin muutamalla on herännyt hieman myös vahtimistaipumuksia.

Vegemite "Mino"
Kotiporukoiden kuulumiset voidaan tiivistää Lahden näyttelyyn, josta Eskolle ERI3 SA ja Ninalle EH Hans Lehtiseltä, arvostelut on lisätty sivuilleen, ja Ninan ekaan juoksuun pentujen jälkeen. Juoksu loppui viime viikolla, mutta Esko palaa vasta tänään kotitantereelle. Esko oli 1,5vko makustelemassa elämää kerrostalossa ainoana koirana.